Silverbrand Vampiro

Takaisin hevoslistaan

Roki on vauhdikas ja omapäinen orinretale, jonka kanssa saa olla aina tarkkana. Herra kärsii säännöllisistä känkkäränkkäkohtauksista ja on hyväntuulisenakin varsin kovapäinen. Se on superherkkis kaiken suhteen ja vaatiikin äärimmäisen vakaan ja rauhallisen käsittelijän. Harjatessa oria kutittaa ja ärsyttää milloin mikäkin, eikä se mielellään pysyisi paikoillaan. Pään räplääminen on esimerkiksi ehdottomasti orin inhokkilistalla. Herkkänahkaisuudestaan ja kiukkuiluistaan huolimatta Roki käyttäytyy pääosin kunnioittavasti ihmisiä kohtaan, se ei siis harrasta ihmisten jyräämistä, potkimista, pureskelua tai muuta vastaavaa epätoivottua. Kaikin muin tavoin se sitten osaakin tehdä asioista mahdollisimman vaikeita.

Ratsastajan alla Roki puhisee energiaa ja silkkaa taitoa, mikä takaa sen, että suotuisten olosuhteiden vallitessa ori on jopa hämmästyttävän hieno kouluratsu. Harmi vaan, että herran valtit helposti kanavoituvat vallan muihin puuhiin kuin kouluradan kiemuroihin jollei ratsastaja pakota sitä keskittymään joka sekunnin ajan. Pienikin herpaantuminen ja pahimmillaan ori sinkoilee holtittomasti pitkin maita ja mantuja ratsastajansa täysin unohtaneena.

i. Verdimillious PB
 
ii. Everwhite 'If
 
iii. Edelweiss
KRJ-I YLA2 
iie. European
 
ie. Cryptitia PB
KRJ-I 
iei. Bravo GER
KRJ-II KTK-II VIR MVA Ch 
iee. Circe GER
 
e. Silverbrand Lady Luck
 
ei. Pendragon PB
KRJ-II 
eii. Maedhros
 
eie. Nightingale
 
ee. Lovesmoothie REG
 
eei. Zu Allererst
 
eee. Yolanda Yaps
 

Jälkeläiset

t. Silverbrand Regatta s. 30.05.2016 e. Silverbrand Riveting om. VRL-02488
o. Silverbrand Valeron s. 06.02.2017 e. Silverbrand Thalassa om. VRL-02488