Silvebrand Chione ✝ muistosivu

Takaisin hevoslistaan

Inna on varsinainen paukapää hevoseksi, mutta silti vaan yksi omistajansa suosikeista – onhan se tallin ensimmäisen supersilmäteräorin tytär. Tästä huolimatta säpsy ja kiukkuileva tamma osaa päivästä toiseen kiristää niin omistajansa kuin muunkin talliväen hermoja. Silloin tällöin siitä kuitenkin näkee myös pehmeämmän puolen, joka kliseisesti kuittaa moninkertaisesti kaikki känkkäränkkäpäivät.

Normaali elämä Innan kanssa ei ole niinkään vaikeaa, usein vain äärimmäisen rasittavaa. Tamman kanssa toimiessa on oltava aina skarppina, sillä sen on tapana ”säikkyä” kaikkia mahdollisia asioita. Hyvin ennakoituna nämä säpsyilyt aiheuttavat vähemmän draamaa, ja joskus Inna voi jopa todeta ihmisen olevan niin hyvin tilanteen tasalla, että se tyytyy vain kyttäämään epäilyttäviä kohteita. Lastaus on yksi asia, joka aikoinaan alussa tuotti pienoisia haasteita tamman pöllöilyn takia. Nykyään traileri ei kuitenkaan enää ole se pelottava mörkö, jollaisena Inna sen joskus näki. Silloin tällöin huonoina päivinä tamma saattaa kuitenkin nykyäänkin lastatessa nähdä peikkoja, mutta nämä tilanteet vaativat lähinnä ihmisen täydellistä ehdottomuutta ja tyyneyttä sujuakseen hyvin.

Toinen tamman ärsyttävistä tavoista on yleinen nyrpeily ja negatiivisuus. Tyypillisenä päivänä kaikki, mitä hoitaja tekee, on väärin ja tuntuu ikävältä, minkä neiti hyvin pontevasti ilmoittaa hervottomalla hännän viuhtomisella, taukoamattomalla steppailulla ja irvistelyllä. Innan erityisiä inhokkeja ovat jostain syystä harjaan ja häntään kohdistuvat toimenpiteet, kun taas pesemisestä ja muista vettä sisältävistä aktiviteeteistä tamma yllättäen nautti. Joka tapauksessa, oli hevosen protestointi minkä asteista tahansa, helpoimmalla pääsee jättämällä sen huomiotta ja hoitamalla asiansa rennosti mutta tehokkaasti turhia härväämättä.

Selästä käsin Inna on lähinnä oma kiukkuinen itsensä. Säikähdyssätkyjä se saa kuitenkin paljon vähemmän kuin maasta käsin käsiteltäessä. Tämä siis olettaen, että ratsastaja on tilanteen tasalla eikä jätä hevoselle ylimääräistä aikaa kyttäilyille. Sujuva yhteistyö Innan kanssa sujuu lähinnä sopivan herkkyyden ja päättäväisyyden yhdistelmällä. Tamman ei saa antaa perseillä omiaan, mutta sitä ei myöskään saa runnoa menemään liian ronskisti tai mielivaltaisesti. Mielestään vääränlaisista avuista Inna protestoi herkästi ja jumittaa kaikenlaisen yhteistyön, kuin myös silloin, jos ratsastaja ei ota luotettavan kuljettajan roolia. Jos tilanne pääsee eskaloitumaan, liikkeelle on lähdettävä aivan alusta. Muuten lopputulos ei ole kansainvälisen huipputason suoritusta nähnytkään. Yhteisen sävelen löytymiseen Innan kanssa menee todennäköisesti useampi treenikerta, mutta sen löytyminen on vaivan arvoista. Oikean ratsastajan kanssa tamma pääsee rentoutumaan ja loistamaan, jolloin ei ole epäilystäkään sen kuulumisesta GP-kouluradoille.

i. Gotham Get Better
KRJ-I KRL-II KTK-II YLA2 
ii. Tropica Ghost Tour
KRJ-I YLA3 
iii. Sparrowhawk
KRJ-II YLA2 
iie. Mondaymorning
 
ie. Royals All Hallows Eve
 
iei. Neptunus
 
iee. Fischblütig AW
KRJ-II YLA3 
e. Chanellie K.
 
ei. Solo Project PB
 
eii. Marvolo GER
Ch 
eie. Amortentia
 
ee. Gotham Chantelle
 
eei. Crowmurder
 
eee. Caliope
 

Jälkeläiset

t. Silverbrand Cassie s. 20.11.2013 i. Barkenstein Weich om. VRL-02488
t. Silverbrand Cherry Pink s. 08.11.2014 i. Silverbrand Zipper om. VRL-12757
t. Silverbrand Cherry Punch s. 12.02.2015 i. Silverbrand Hazelton om. VRL-12909
o. Silverbrand Moriarty s. 11.01.2016 i. Sokerikuun Morvayn om. VRL-02488