Double Thrill ✝ muistosivu

Takaisin hevoslistaan

Tupla on temperamenttinen jurottaja, hoitaessa ainakin. Se kiukkuilee ja äksyilee ja välillä sulkeutuu kokonaan. Orin kanssa tulee kyllä toimeen kunhan sivuuttaa sen oikut ja tarvittaessa kieltää jos herra oikeasti innostuu tekemään jotain ikävää. Taluttaessa Tupla osaa olla varsin jyrä, ja sen kanssa saakin olla oikeasti tarkkana jos haluaa päästä perille ehjänä. Herra on myös ässä karkailemaan ja usein pirullisen vaikea saada kiinni, joten karsinanoven sulkemisen kanssa saa olla erityisen huolellinen tämän hevosen kohdalla.

Hauskaa kyllä, Tuplan saatua satulan selkäänsä sen kanssa on heti huomattavasti miellyttävämpi työskennellä. Välillä se tottelee vähän nihkeästi ja protestoi jumittamalla tai vaeltamalla omia teitään, mutta useimmiten sen saa takaisin ruotuun suhteellisen helposti. Jos ratsastaja ei anna orille muita vaihtoehtoja kuin tehdä niin kuin sanotaan, se kyllä tottelee ja suorittaa saamansa tehtävät parhaansa mukaan. Joskus Tupla jopa selvästi innostuu työskentelystä, erityisesti kisatilanteet saavat herran syttymään ja esittämään parasta osaamistaan. Kotikentällä orin motivoiminen saattaa olla hieman hankalampaa, mutta ei missään tapauksessa mahdotonta.

i. Triple Thrill ii. Thrill Ride
ie. Thrice As Pretty
e. Disella ei. Don Bon
ee. Dennie Do

Jälkeläiset

o. Silverbrand Double Trouble s. 10.01.2014 e. Aubrey om. VRL-02488
o. Silverbrand Dark Matter s. 04.04.2015 e. Autumn Star om. VRL-08368
t. Silverbrand Calcabrina s. 11.06.2016 e. Corleona om. VRL-02488
t. Silverbrand Iridescence s. 12.01.2017 e. Indiana Sun om. VRL-00884

Kilpailut

1. KRJ 29.01.2014 Tuuliharja 8 / 100
2. KRJ 29.01.2014 Marike 1 / 30
3. KRJ 30.01.2014 Marike 3 / 30
4. KRJ 31.01.2014 Tuuliharja 6 / 100
5. KRJ 02.02.2014 Tuuliharja 1 / 100
6. KRJ 08.02.2014 Armas 4 / 40
7. KRJ 08.02.2014 Vannaha 4 / 30
8. KRJ 09.02.2014 Vaapukka 1 / 30
9. KRJ 13.02.2014 Vaapukka 2 / 30
10. KRJ 14.02.2014 Vaapukka 4 / 30
11. KRJ 14.02.2014 Vaapukka 5 / 30
12. KRJ 16.02.2014 Yksityistalli Hummingbird 4 / 30
13. KRJ 17.02.2014 Vaapukka 3 / 30
14. KRJ 18.02.2014 Vaapukka 5 / 30
15. KRJ 24.02.2014 Vaapukka 5 / 30
16. KRJ 25.02.2014 Vaapukka 3 / 30
17. KRJ 09.07.2014 Hex Sporthorses 1 / 50
18. KRJ 03.08.2014 Arkadia 5 / 40
19. KRJ 04.08.2014 Derian 2 / 40
20. KRJ 07.08.2014 Las Vegas 2 / 40
21. KRJ 08.08.2014 Reposaari 2 / 40
22. KRJ 09.08.2014 Reposaari 5 / 40
23. KRJ 10.08.2014 Arkadia 4 / 40
24. KRJ 10.08.2014 Las Vegas 4 / 40
25. KRJ 10.08.2014 Reposaari 3 / 40
26. KRJ 12.08.2014 Marvellous Herrings 2 / 40
27. KRJ 13.08.2014 Marvellous Herrings 6 / 40
28. KRJ 14.08.2014 Marvellous Herrings 4 / 40
29. KRJ 14.08.2014 Marvellous Herrings 2 / 40
30. KRJ 16.08.2014 Marvellous Herrings 3 / 40
31. KRJ 29.08.2014 Shangri La 5 / 30
32. KRJ 06.10.2014 Suprant 2 / 30
33. KRJ 11.10.2014 Suprant 1 / 30
34. KRJ 12.10.2014 Suprant 4 / 30